[row_container dark=”no”]
[column width=”eight” position=”first” ]
Kauppilan umpipiha on alkuperäisellä paikallaan Laitilan Koukkelan kylässä sijaitseva museokokonaisuus. Tila oli Kauppilan talonpoikaissuvun hallussa yli 200 vuotta ja asuttuna se oli 1950-luvun alkupuolelle asti.Tilan viimeiset yksityisomistajat Aarne ja Martta Kauppila lahjoittivat sen Laitilan kaupungille vuonna 1971 ja museona se on toiminut vuodesta 1975 lähtien.
Museoalueen ydin on sen umpipihaympäristö, miespiha. Tämä oli alueella tyypillinen rakennustapa, kun haluttiin kun haluttiin luoda suojaisa pihapiiri. Suljetut pihat suojasivat niin susilta, rosvoilta kuin tuuleltakin. Tiiviin pihapiirin ulkopuolella ovat riihi, savusauna ja vilja-aitat. Museoalueella on lisäksi tuulimylly, kellarit, vinttikaivo ja suuli. Alueen vanhimmat rakennukset ovat peräisin 1600-luvulta.
Kauppilan umpipiha kuvaa elinympäristöä 1900-luvun alun vauraassa vakkasuomalaisessa talonpoikaistalossa. Museon kokoelmiin kuuluu merkittävä määrä taidokkaita kättentöitä, kuten vällyjä, liinoja, vakkoja, kimpiastioita, työkaluja, valjaita ja kärryjä. Kauppilan suulissa on esillä vanhoja työvälineitä ja maatalouskoneita.
Museoalue itsessään on vanhojen maankäyttötapojen synnyttämää perinneympäristöä, jossa polut johdattelevat kulkijan niittyjen, laidunten ja kasvimaiden kautta pihapiiriin.
[big_heading centered=”no”]Aukioloajat ja hinnat[/big_heading]
[column width=”eight” position=”first” ]
Avoinna:
Kesäkaudella 2024 museo on avoinna seuraavalaisesti:
2.6.-23.6. sunnuntaisin klo 12-17
25.6.-11.8. Ti-pe sekä sunnuntai klo 12-17, lauantaisin klo 12-16
Elokuussa sunnuntaisin klo 12-17
Pääsymaksut:
Aikuiset 5 €
Ilmainen sisäänpääsy:
Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi
[big_heading centered=”no”]Tapahtumat 2024[/big_heading]
26.7. Martan päivä
25.8. Kauppilan elojuhla klo 13 alkaen
Samana päivänä vietetään Varsinais-Suomen museopäivää, jolloin on ilmainen sisäänpääsy Kauppilan umpipiha -museoon.
[/column]
[column width=”eight” position=”last” ]
[/column]
[column width=”eight” position=”last” ]
[/column]
[big_heading centered=”no”]Sijainti ja yhteystiedot[/big_heading]
[column width=”eight” position=”first” ]
Kauppilan umpipiha sijaitsee Koukkelan kylässä, noin viiden kilometrin päässä Laitilan keskustasta. Museolle on opastus valtatie 8:lta.
Kauppilan umpipiha
Koukkelantie 240
23800 Laitila
Tiedustelut
Puhelin 050 593 0470 / Laitilan kaupungin kulttuuritoimi
tai 050 572 6654 / Laitilan oppaat
Sähköposti matkailu(at)lailanet.fi
tai piia.allen(at)laitila.fi
Katso myös
www.kauppilanumpipiha.fi
[/column]
[column width=”eight” position=”last” ]
[Google_Maps_WD id=9 map=9]
[/column]
[big_heading centered=”no”]Palvelut[/big_heading]
Museon yhteydessä toimii kahvila, josta voi hankkia virvokkeiden, kahvin ja kahvileivän lisäksi kotiin viemisiksi muun muassa Kotitila Kiveisen tuotteita. Kahvilarakennuksen yhteydessä oleviin wc-tiloihin on esteetön pääsy.
Kahvila on kesällä 2024 avoinna 26.6.-4.8. torstaista sunnuntaihin museon aukioloaikojen puitteissa.
Ryhmille avoinna myös tilauksesta.
[/row_container]






